Profeetallinen sana tammikuu 2023

Mikä aiheuttaa väärinymmärrykset, loukkaantumiset ja riidat uskovien välille?

Avain Suomen kansan heräämiseen

Hengellinen isäni apostoli Chuck Pierce (Glory of Zion) näki näyn, eli sai profeetallisen kohtaamisen Jumalan kanssa. Näyssä hän näki, ”kuinka Jumala laittoi PADAN hellalle ja sanoi: 10.12.2022 pata alkaa kiehumaan.” Chuck Pierce koki tämän kiehumisvaiheen kestävän pääsiäiseen saakka. Kun Jumala antaa meille itse kullekin ilmestyksen, nähdään se tarkasti, kuunnellaan se tarkasti ja selitetään tarkasti – erittäin huolellisesti. Tutkitaan Jumalan Sanaa ja mietiskellään sitä. Ymmärrys alkaa nousta Sanasta, joka antaa elämää. Myös näkyjen ymmärtäminen.

Apostoli Chuck Pierce painottaa useita asioita, kun selittää tätä Jumalan kohtaamista. PATA on heprealaisen käsityksen mukaan säilytyspaikka, varasto esimerkiksi öljylle, vedelle, tuhkalle jne. Tärkeä on muistaa, että kun ensimmäisen kerran Raamatussa mainitaan pata, se oli täynnä mannaa, jota pidettiin läsnäolon Arkissa sukupolvien ajan muistuttamassa Jumalan huolenpidosta. Ensimmäinen ymmärrys tästä näystä (padasta, joka laitettiin hellalle): Jumala pitää meistä huolen ja haluaa muistuttaa meitä siitä, kun astumme tulevaan aikaan.

2.Kun.4:38-41 Jumalan profeetta Elisan piti profeettakoulua ja hänen tehtävänään oli ruokkia profeetan oppilaat. Ruokaa valmistettiin ja yksi oppilaista toi myrkyllisiä malvoja pataan. Oppilaat maistoivat ja huusivat, että padassa on kuolema. Jumalalla oli kuitenkin suunnitelma. Elisalla oli suuri suosio, vaikka oppilas olikin laittanut ”vääriä” asioita pataan. Elisa myös tiesi, että Jumalalla on suunnitelma tuoda parantuminen ja puhdistuminen. (jae 41 kertoo, kuinka lisättiin jauhoja, ja parantuminen tuli).

Vaikka padan kiehuminen on juuri nyt menossa, niin Jumalalla on suunnitelma läpimurolle ja parantumiselle meitä varten. Matka on alkanut Jeesuksen seuraajille – puhdistumiseen ja valmistautumiseen. Puhtaus tulee nousemaan esiin. Todellinen matka kohti Pääsiäistä alkaa. Uudenlainen, sitoutunut ja kokosydäminen ylistys nousee meissä. Ylistystäkin koetellaan, mutta Pyhä Henki ohjaa meidät läpi. Nyt ollaan valmiina ylistämään. Huikea riemu ja ilo puhkeaa esiin. Kun pata kiehuu, suurempi pyhyys ilmestyy. Jumala kiehuttaa seurakuntaansa, puhdistaa sitä, poistaa kuolemaa ja antaa tilalle ylösnousemusvoimaa. Pata kiehuu, jotta puhdistettavat asiat nousevat pintaan. Menemme padan kiehuessa monien asioiden läpi. Älä silti himmaile. YLISTÄ.

Kun mietiskelin tuota ilmestystä, Jumalan kohtaamista, niin Pyhä Henki alkoi näyttämään sydämelleni padan kiehumista Suomen perspektiivistä. Jobin kirjassa luvussa 41, jakeessa 23, yhdistyvät kiehuva pata ja Leviatan. Tuo henkivalta haluaa tuoda asiat ”kiehumispisteeseen” ja pitää niitä esillä. Tähtäimenä sillä on kaaos.

Jae 23: ”Se saa syvyyden kiehumaan kuin padan, tekee meren voidekattilan kaltaiseksi.” RK

”Se panee syvyydet kiehumaan niin kuin pata kiehuu, virta pärskyy sen ympärillä kuin tulikuuma rasva.” -33/38 käännös

Millainen on tuo Leviatanin henkivalta, joka vaikuttaa toisesta taivaasta meidän mielenmaailmaamme. Se ei ole demoni, joka tarvisisi ruumiin, vaan sen vaikutus tulee sielun alueelle; mieleen, tahtoon ja tunteisiin. Henkivalta pyrkii vaikuttamaan kaikkialla yksilöihmisten kautta ja haluaa tuoda hallintaa seurakuntiin.  Se tuo paljon ylpeydestä johtuvaa väärinymmärrystä, sekaannusta, vihaa, kipeitä tunteita ja loukkaantumista.

Jes.27:1 ”Sinä päivänä Herra vaatii tilille Leviatanin, liukkaasti pakenevan käärmeen, Leviatanin, kiemurtelevan käärmeen. Hän lyö sitä terävällä, suurella ja vahvalla miekallaan. Hän tappaa meressä olevan lohikäärmeen.”

Leviatan on korkean tason paha henkivalta, joka mielellään toimii silloin, kun tunnemme väärinymmärrystä, vääriä syytöksiä, väärin kohtelua. Leviatanin vaikutus toimii valheellisena kommunikointina.

Joh.8:44 ”Te olette isästä Paholaisesta, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hän pysy totuudessa, koska hänessä ei ole totuutta. Kun hän valehtelee, hän puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.”

Leviatan kuiskaa vääriä tulkintoja siitä, mitä todellisuudessa on kommunikoitu, voidakseen laukaista loukkaantumisen: kurjia tunteita, katkeruutta, kiukkua, ylireagointia. Leviatan tuo kaaosta ja sekaannusta, että saisi ihmiset tappelemaan toisiaan vastaan. Sen tähtäimenä on ihmissuhteiden rikkominen, yhteyden hajottaminen. Erityisesti hajottaminen tapahtuu juoruilla. Juorut itsessään ovat jo syntiä, mutta tämän henkivallan vaikutuksesta juorun päälle tulee lisäjuoruja – vyyhti alkaa muodostua. Tämän tarkoituksena on uuvuttava kamppailu ja hajoaminen (jakaantuminen). Tähtäin on saada meidän kielemme valehtelemaan ja kiroamaan.

Jaak.3:6 ”Myös kieli on tuli, vääryyden maailma. Kieli on jäsenistämme se, joka tahraa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.”

Jaak.3:16 ”Sillä missä on kiivautta ja riitaisuutta, siellä on myös epäjärjestystä ja kaikenlaista pahaa menoa.”

Ylpeys avaa oven Leviatanin vaikutukselle. Vaikka meillä jokaisella on tietty määrä ylpeyttä, toiset ovat kuitenkin enemmän ylimielisiä. Kaiken pitää mennä heidän tahtonsa mukaan. He ovat mielestään aina oikeassa ja kaikki muut väärässä. Vaikka he olisivat (myös omastakin mielestään) väärässä, he eivät sitä myönnä. Ylpeys on itsekkyyttä, arvostaen ja suosien vain itseään. Minun agendani, minun näkökulmani eikä kenenkään muun.

Ylpeys loukkaantuu helposti. (Kuinka sä voit sanoa mulle noin?)

Ylpeys ärsyyntyy helposti. (Mä en sanonut noin!)

Ylpeys katkeroituu nopeasti.  (Mä en enää ikinä puhu hänelle.)

Ylpeys rikkoo hyvin helposti ihmissuhteen, jos on väärinymmärretty.

Hengellinen ylpeys avaa ovia myös toisille sielunvihollisen hengille ja sokeuttaa ja valehtelee. Leviatan viihtyy ylpeyden yhteydessä ja iskee siihen. Ylpeys on valtaisa ongelma seurakuntaruumiissa: asemasta, lahjoista, voiteluista, rukouselämästä, minulla on enemmän kuin toisilla. Myös kateus on pohjimmiltaan ylpeyttä. Leviatanin kanssa ei kannata leikkiä. Sanasta (mm. Jobin luvut 40 ja 41) paljastuu tämän todellinen luonne – ivaaminen, pilkkaaminen, pettäminen. Ihmiset tämän henkivallan vaikutuksen alaisuudessa halveksivat ja ylenkatsovat toisia ihmisiä. He ovat uhmakkaita ja haastavat auktoriteetteja. Leviatanin päämäärä on pettää toiveesi ja tappaa unelmasi.

Jobin kirjan luku 41 avaa meille Leviatanin todellista luonnetta.  Seuraavassa muutama esimerkki: pettävä järkeily, leukojen louskuttelu kertoo ylpeästä asenteesta ja mielestä, hengellisestä terrorismista, läpitunkemattomasta ylpeydestä, yhtäkkisistä sekoittavista hyökkäyksistä, sanoista jotka polttavat. Se vapauttaa pelkoa ja kauhistuttaa vetäytymään, se on kova taistelussa jne. Sen vaikutuksen alla alkaa näky hämärtyä.

Ehditkö jo ihmetellä, miksi halusin avata röyhkeän ja ylimielisen henkivallan ominaisuuksia? Muistutan vielä, että Jumalalla on meille suunnitelma ja strategia vapautua parantumiseen. Haastan meitä kaikkia valvomaan ja tarkkailemaan omaa elämäämme. Puhdistumaan Karitsan veressä ja suuntaamaan elämämme Raamatun mukaan. Jumalan Sana on terävämpi kuin kaksiteräinen meikka. Jumalan totuus saa meidät irti Leviatanin kieroutuneista valheista. Pyydämme Jumalalta anteeksi, että olemme uskoneet sielunvihollisen valheita ja nyt pyydämme, että Hän auttaa meitä Jeesuksen seuraajia Suomessa erottelemaan selkeämmin. Pata kiehuu ja saa Leviatanin nousemaan pintaan. Kääntäkäämme katseemme Jeesuksen tulisiin silmiin. Tutkitaan Raamattua ja opitaan tunnistamaan Jumalamme rohkaiseva ääni. Kun meillä on Jeesus, meillä on kaikki.

Olen kuullut runsaasti upeita Jumalan mielen mukaisia rukouksia yhteydestä ja rakkaudesta, mutta samaan aikaan kuuluu ilkeitä juoruja tai huhuja juoruista ja syrjivää erottelua. Nyt on aika suunnata elämä rukouksiemme mukaan, Jumalan Sanan mukaan. Voisimmeko yhdessä päättää, että yritämme nitistää Leviatanin vaikutuksen omassa elämässämme. Voisimmeko lopettaa juoruilun ja pahan puhumisen. Uskon vahvasti, että kun erottaudumme Jumalalle kokosydämisesti, sen hedelmänä on kansan herääminen. Sitähän rukoilemme ja odotamme – kirkkauden voimallista lisääntymistä. Pyritään itse olemaan se muutos, jonka haluamme nähdä.

Kun olemme alkaneet ravistella Leviatanin vaikutusta omasta elämästämme, käyttäkäämme aikaa myös rukoillaksemme kaikkien tämän maan uskovien puolesta, että Jeesuksen seuraajat, seurakunnat ja niiden johtajat havaitsisivat entistä herkemmin ja nopeammin Leviatanin touhut. Ja irtisanoutuisi niistä nopeasti. Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se kohoaa aidosta sydämestä!

Ef.6:12 ”Emmehän me taistele verta ja lihaa vastaan vaan hallituksia ja henkivaltoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita ja taivaan avaruuden pahoja henkiolentoja vastaan.”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.